Voi kun me tavattais taivaassa! 

Saarna tuomiosunnuntaina 2020 Maika Vuori vt. kirkkoherra Pitäjänmäen seurakunta

Matt. 25: 31-46

Hyvää Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita. Tämä on se päivä, kun on luvallista kokeilla, miltä tuntuisi kantaa kruunua päässään. Kristus kruunaa, kutsuu morsiamensa heräämään, kutsuu yhteyteensä ja antaa luvan luottaa siihen, että tulee se päivä, jolloin ei mitään, ei siis mitään puutu. Meillä on Jumala, joka tuhlaa hyvyyksiään omilleen. Kaikkea on juuri sopivasti. Kaikki riittää ja kaikille riittää. Yhteys on täydellistä, rakkaus ravitsevinta ikinä. Ylistys ja kiitos ei lakkaa. Saat vihdoin kaiken sen arvostuksen, joka sinulle on aina kuulunut. Olet merkittävä.

Mutta ei Kristus ole tuonpuoleista. Hän on mitä vahvimmassa merkityksessä maallinen, maailmallinen lihallinen ja läsnä oleva. Tuo läsnäolo tulee todeksi. Kun nälkäinen saa syödäkseen, kun kaksi tai kolme ihmistä merkityksellisesti kohtaa; siis aidosti ja oikeasti kohtaa niin, että yhteys on hetken totta. Tunnistan kokeneeni sellaista joskus, kun kirkkosalissa vallitsee harmonia ja Jumalan läsnäolo on tunnistettavasti kehollisena kokemuksena läsnä, ja pääsen siitä osalliseksi. Kun rakkaus on totta niin, että sen tunnistaa ja ymmärtää koskettavan juuri minua, sinua. Kun erimielisyys haihtuu suuremman yhteisen totuuden edessä. Ja kun ehtoollispöydässä jaetaan ja nautitaan pala leipää ja tilkka viiniä, Kristus, kun luotamme ja uskomme yhdessä.

Minulla on sellainen käsitys, että tämä kaikki jää pahasti kesken. Se on ihmisen elämän osa. Oma elämä, sen ihmiset, työt ja tehtävät, kaikki. Keskeneräisyys ja epätäydellisyys, jopa tuhoamisen vimma ja hallitsemattomuus ovat tälle maailmalle tyypillisiä asioita ja aiheita. Olemme osallisia.

Kristuksen viesti evankeliumissa on paradoksin ymmärtäminen, että kyllä on ei ja ei on kyllä tai jotakin siltä väliltä. Laki ja evankeliumi kiertyvät ja käpertyvät toisiinsa. Olemme itsekin osana tätä kokonaisuutta. Samalla lain alla ja siksi syyllisiä, ja kuitenkin evankeliumista osallisia, sitä kautta täydellisiä. Kuulit oikein: täydellisiä.

Haluaisin lohduttaa erityisesti niitä, jotka kokevat tämän tekstin ensisijaisesti syytöksenä. Syytös on kirjattuna kyllä lakiin: lain ja tekojen saarna on otettava tosissaan. Siksi olemme saaneet nämä ruumiit, nämä ajattelun välineet. Työtä ja tekemistä varten. Ei ole tarkoituksenmukaista vajota laiskuuteen, välinpitämättömyyteen ahneuteen ja vilppiin: luonnon edessä, puutteen ja hädän edessä. On tarpeen käyttää kaikki osaaminen tämän todellisuuden torjumiseen. Viimeiset kuukaudet ovat tuoneet silmien eteen tietämättömyyden, kuolemanpelon kulkutaudin aiheuttaman uhan edessä. Vaikutukset kertautuvat ja leviävät taudin tavoin laajalle hyvinvointiin, talouteen ja elämisen muotoihin. Älkää vaipuko epätoivoon.

Olennaista tekstin sisällössä on edelleen se, etten tiennyt. Siis en todella tiedä, milloin teen hyvää. Luultavasti pieni turhamainen mieleni ei sitä kestäisi vaan ylpistyisi törkeällä tavalla. Enkä todella tiedä, milloin teen eniten pahaa. En tiedä milloin on merkittävällä tavalla liian laiska, en tiedä milloin liian itsekäs, liian ylpeä ja liian ahne ja keskittynyt omaan hyvään, jonkun toisen ja tämän maapallon, elämän alustan ja edellytysten kustannuksella. Pieni ahdistunut mieleni luullakseni kuolisi tähän paikkaan, jos se tietäisi. Olisipa aikamoista kidutusta katsoa omaa elämää, ajatuksineen, tekoineen kaikkineen nauhana. Olisihan se samalla myös kiinnostavaa ja monin kohdin hupaisaa, inhimillistä ainakin.

Vastuu elämästä on jokaisen oma, viimeisen ajan koittaessa lopullinen vapahdus tulee Kristukselta, ainoalta Tuomariltamme. Evankeliumi tarjoaa avoimeksi jääneen lopun. Jumalalla on omat suunnitelmansa. Käsittämättömät. Niihin on turvallista liittyä, niissä on turvallista pysyä, sillä luottamus siihen, että Luoja Lunastaja ja Pyhittäjä elää ja hallitsee, ja kun elämä hänen hallinnassaan. Silloin elämä näyttäytyy parhaana mahdollisena. Vastuu säilyy ihmisellä, ihmisen kokoisena, mutta johdatus ja varjelus ovat taattuja. Ihmisen kokoinen vastuu edellyttää näkemään asiat lähellä, korjaamaan sen pienen asian, mikä on mahdollinen.

Ei merkitystä sillä, mitä minä tahdon, vaan Jumala mitä sinä. Se kutsuu vuoropuheluun, rukoukseen. Jos hän jonakin päivänä kruunaa Kristuksen kuninkuuden kruunulla myös minut, tiedän, ettei elämäntyöni ole mennyt hukkaan. Matka kohti luvattua on kuitenkin jo itsessään merkittävä, mielekäs ja täynnä armoa ja rakkautta. Tässä kirkkosalissa oleville kuuluu osaltaan kiitos ja kumarrus siitä. Kristittyjen yhteys, seurakunta yhdessä uskova ja rukoileva, on totta. Kiitos että jaksat keskeneräisyyttä, uskon sisar ja veli. Kiitos että jaksat keskeneräisyyttä Jumala.

Laulunkirjoittajan sanoin:

Kaikessa on särö, ja juuri särössä työntyy esiin valo.

There is crack in everything and that is where the light gets in. Leonard Cohen

Armosta meidät on pelastettu.